keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Näpertele kaulakoruja 1/2

Tällä kerralla päätin postata teillekoruja, joita olen itse koonnut ja yhdistellyt ja soveltanut eri käyttöön kuin se alunperin on ehkä tarkoitettu! :)

Huom!
IHAN KAIKKI koruissa esiintyvä ketju tai jokin esine on 100% kotoa hankittua, eli en siis tehnyt tämän aikana yhtään kauppareissua mihinkään suuntaan. Ja siksi ajattelin tehdä tämän postauksen, että kaikki ymmärtäisivät, ettei hienon ja kalliin näköisen korun tekemiseen tarvitse kuin kaivella kaapin ja laatikoiden pohjia, jotta saisi hienon tuloksen, materiaaliksi käy siis melkein kakki, mitä vain suostut kaulaasi laittamaan!




Tässä kuitenkin ensi alkuun kuvia ns. turhista koruista jotka siis maksavat ihan aivan liiiiiiikaaaa verrattuna siihen että voisi itsekkin ihan kotoa löytyvistä tarvikkeista tehdä IHAN samanlaisen mutta tuhat kertaa halvemmalla! ;



Siiis täää on mun mielest ihan aivan ihana koru jota olin ihan itsekkin ostamassa viikko sitten, mut hei, toihan on vaan loppujenlopuks pelkkä laulaketju, johon on pujotettu yksi ainoa ihan tavallinen ruuvi !?

Hinta oli muistakseni jku 3.95e tai jtn sinnepäin... mut aatelkaa kuinka paljon säästäis jos vaa kaivais jostain vanhan kaulakorun ja kiinnittäis siihen isän työpakista pöllityn ruuvin!!!!??? ::DD




Ja siis tääkin viel; siis tavallien feikki tikkari, johon on koverrettu/korattu reikä ja siihen pujotettu ketju!
Vaik siis tätäkin kuolaan ihan hirveesti (tuskin kuitenkaan näit on enään myynnis... D:) niin silti tänkin vois ihan hyvin tehä ite! kylhän feikki tikkarin paikalle sopis oikeekin?? vai, tuliskohan siis pikkasen liian kova himo vähän nuolasta, jos tulis kova makeen himo...? no, kuka tietää... :"D
Mut oon kuitenkin vakaasti sitä mieltä et tonkin vois tehä iha ite!!!







Tää tääkin; pelkkä hakaneula + ketju!!!!! siis haloo! O___o"









Tajuutteko nyt?! Me voimme itsekkin tehdä jotain, josta oikeasti maksaisimme kaupoissa kauheen hinnan! Sitäpaitsi, kun itse teemme, saamme kivaa näpertelyä, käyttää omaa luovuuttemme, ja ilmaista itseämme korujen kautta paremmin kuin joidenki clooni-massa tavaran kautta!
(en siis väitä etteikö ne kaikille sopisi, mutta omanlainen saisi kyllä olla... -.-")



äääh! En saanutkaan ladattua omista koruistani kuvia tänne! T___T" no joo... postaan ne jossain vaiheessa, vaikka viikonloppuna!



he hee! ^o^" tuli taas niiiiin sekainen ja niiiin epä selvää tekstiä että--


KUN OLETTE LUKENUT TÄMÄN, MUISTAKAAKIN SITTEN KOMMENTOIDA, MITÄ PIDITTE JA MINKÄLAISTA TEKSTIÄ TUOTAN!!!!!!!!
kiitos!

2 kommenttia:

  1. Ja arvostelkaa:
    onko tämä:
    hauska
    mielenkiintoinen
    vai siisti??? siis nyt kommuja tänne ja hetiiii!!!!

    VastaaPoista